Jani Lindroos Ajatuksia&Pohdintoja

SUOMEN URHEILUN TILASTA

  • SUOMEN URHEILUN TILASTA

Halu kirjoittaa Suomen urheilun tilasta on ollut jo muutaman vuoden ajan, kun menestys on ollut mielestäni luokattoman heikkoa, ja tasaisin välein on ilmaantunut uutisia HuMu:n tai olympiakomitean rahankäytöstä. Samoin polte iski ennen Rion kisoja, kun tulostavoitteita ei asetettu, vaan tärkeintä oli ”hyvä fiilis”. Maltoin kuitenkin mieleni kisojen ajaksi, nyt on kuitenkin aika purkaa tuntoja asiaan liittyen.

Suomessa urheilu on pitkään ollut merkittävässä asemassa, sillä on viihdytetty kansaa ja pidetty kansallista itsetuntoa yllä suurin panostuksin. Menestyneitä urheilijoita on pidetty kansallissankareina, ainakin menestyksen aikana sekä maamme ja urheilun johto on ottanut tilanteesta kaiken hyödyn irti. Tämä järjestelmä toimi pitkän aikaa varsin mallikkaasti, kuitenkin jo vuosien ajan näkyvissä on ollut enemmän ja enemmän säröjä ennen mallikkaasti toimineessa järjestelmässä. Liikkuminen on vähentynyt, joten järjestelmän resurssit lahjakkuuksien osalta ovat monessa lajissa vähentyneet, etenkin kun tietyt lajit ovat saaneet suuremman ja suuremman osan joka ikäluokasta. Lahden tapahtumat paljastivat meidän järjestelmän tietyn osa-alueen amatöörien puuhasteluksi, ja johtoon tuntui pesiytyvän enemmän ja enemmän ”hyvä veli verkostoa”. Lisäksi muutamien lajien osaaminen alkoi valua ulkomaille, ja muutenkin aloimme jäädä jälkeen verrattuna entiseen tasatilanteeseen tai pieneen etuun nähden. Tiivistettynä aloimme saada vähemmän mitaleita ja menestystä. Ja tätä on jatkunut jo pitkään.

Seuraava linkki ja kuva kertovat karua kieltä mitalien kehityksestä suhteessa muihin pohjoismaihin. Tämä on merkittävä mittari koska tavoite on olla paras pohjoismaa 2020 mennessä. Nyt suunta on väärä. Lisäksi voi huomioida vaikka miten Uusi-Seelanti otti 18 mitalia Suomea pienemmällä väkimäärällä, eli se ei kelpaa selitykseksi. Toinen selitys on, että me panostamme myös talvilajeihin. Mutta vaikka ne laskettaisiin mukaan emme saa läheskään niin paljon mitaleita, kuin vaikka Tanska tai Uusi-Seelanti pelkistä kesäkisoista, eli sekään ei oikein käy selitykseksi.

Alla linkki Iltalehden artikkeliin aiheesta ja taulukko pohjoismaiden mitaleista.

http://www.iltalehti.fi/rion-olympialaiset-2016/2016082322213088_ro.shtml

Rion mitalitaulukko löytyy seuraavasta osoitteesta, siinä kannattaa kiinnittää mitä maita on meidän yläpuolellamme.

http://www.mtv.fi/sport/rio2016/mitalitaulukko/rion-olympialaisten-mitalitaulukko/5920110

Nyt kisojen jälkeen kritiikki on ollut kovaa, osin aiheesta, osin aiheetta. Aiheesta siinä mielessä että tämä oli kaikkien aikojen heikoin suoritus, eikä tällaista voi hyväksyä näillä panostuksilla. Aiheellista myös siinä mielessä mitä esimerkiksi Kojonkoski sanoi muutama vuosi sitten siitä, että Riossa pitää tulla jo tulosta ja se on tulos tai ulos. Aiheetonta se on sen suhteen, että trendi on ollut tämän suuntainen jo pidemmän aikaa ja siihen olisi pitänyt puuttua jo aiemmin. Lisäksi kritiikistä on kohdistunut liian suuri osa nimenomaan Kojonkoskeen, koska vaikka hän sitä ansaitsee, on kyse isommasta ongelmasta kuin yhdestä henkilöstä.

Hämmästyin suuresti kun YLE:n aamu-tv:ssä ”Mikä suomalaisessa huippu-urheilussa mättää?” Mikko Salasuo puhui ja päästettiin puhumaan niin suoraan asiasta mikä on ollut jo vuosia esillä, mutta sitä ei ole nostettu keskustelussa siihen kuuluvaan asemaan. Nostan tässä esiin mielestäni tärkeimmät asiat, mutta se kannattaa katsoa kokonaisuudessaan, ja linkki siihen on tämän kappaleen alla. Eli oleellisimmat asiat ovat miten toiminta on puuhastelua ja siihen käytetään paljon enemmän rahaa kuin virallisesti ilmoitetaan. Vuosina 2013–2015 esimerkiksi vähintään 90 miljoonaa euroa, vaikka virallisesti budjetoitu summa on huomattavasti pienempi. Ja esimerkiksi 2014 hyväksyttiin eduskunnassa 14, mutta käytettiin 34 miljoonaa. Toinen oleellinen asia on, että noista summista noin puolet menee katto-organisaatioon ja johtoon, ja vain puolet sinne kentälle mihin ymmärtääkseni kuuluisi mennä huomattavasti suurempi osa. Tuosta kertoo myös se, että siinä Kerrotaan Suomessa olleen muutama vuosi sitten myös yli 500 päätoimista urheilujohtajaa, joka on aivan käsittämätön määrä tämän kokoiseen maahan. Sekä oleellinen kysymys on, mitä hyötyä näistä saavutetaan yleensä ja suhteessa suuriin kuluihin. Pelkistävä esimerkki kertoo karulla tavalla asiasta, eli ainoan mitalin tuonut Putkonen sai 10 000€ VUODESSA, kun esimerkiksi esillä ollut Kojonkoski oli kuluineen yli 11 000€ KUUKAUDESSA. Ja näitä urheilujohtajia on siis yli 500 tässä maassa.

http://areena.yle.fi/1-3674955

Paljon on ollut esillä myös huippu-urheilun muutosryhmä ja sen rahankäyttö, sekä esimerkiksi olympiakomitean rahankäyttöä. HuMu käytti vuosia ja miljoonia saamatta oikeastaan mitään konkreettista aikaan, ideoita kopioitiin muualta ja vanhasta, toimintaa ulkoistettiin ja lopputulos oli se mitä alun perin ei saanut olla ratkaisu ryhmää perustettaessa, eli lisää rahaa. Hienoja visioita ja ylätason ajatuksia keksittiin ja kopioitiin ja liitettiin ulkoistettuun loppuraporttiin mikä ei sisältänyt oleellisia tietoja mitä tehdä, liitteitä tai edes lähteitä. Alla on SK:n hyvä artikkeli aiheesta.

http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/urheilupomojen-harhapolku-huippu-urheilun-muutosryhma-tuhlasi-nain-kohuraportti-syntyi/

Olympiakomitean rahankäytöstä on myös paljon keskusteltu. Siinä pahimpana esimerkkinä satojen tuhansien eurojen lasku hotellin vuokraamisesta kun urheilijat asuvat ilmaiseksi kisakylässä. Onko tämä tai palkkarajoitusten rikkominen, kuohuviinien ostaminen ym. oikeasti urheilijoiden menestystä edistävää toimintaa? Lisäksi on olemassa erikoisia piirteitä niin liittojen kuin urheilijoiden omaan rahan hankintaan suhteessa liittoon ja verovaroin tapahtuvaan tukemiseen. Alla iltalehden ja YLE:n jutut aiheesta, lisää löytyy helposti hakemalla.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016051921589883_uu.shtml

http://yle.fi/uutiset/huippu-urheilun_hyvat_veljet__nain_paljastuvat_vanhat_tavat_junailla_urheilurahaa/8929053

Suomella on tässä kohtaa mielestäni tehtävä samanlainen valinta kuin euron suhteen. Siinä meidän on sopeutettava toimintaamme sen mukaiseksi tai sitten erottava siitä. Urheilussa tämä tarkoittaa, että me joko olemme mukana huippu-urheilussa joka on tulosurheilua tulostavoitteineen, ja jossa kilpaillaan voitosta. Tai sitten valitsemme nykyisen puuhastelun ja harrastelun, mutta samalla vähennämme verovarojen ja YLE:n panostuksen äärimmäiseen minimiin, koska harrastaa saa kuka vaan mitä haluaa omalla ajallaan ja omalla rahallaan. Käytännössä tämä tarkoittaisi muutosjohtajan palkkaamista ulkopuolelta, joka saneeraa turhat toiminnat ja nykyisen hyvä veli verkon toiminnan pois. Tämän jälkeen nälkäisiä ihmisiä tilalle ja panostus kenttätyöhön, ei johtajien määrän ja matkustelun kasvattamiseen kuten nyt. Nyt tässä maassa tehdään tuhansia tunteja talkootyötä urheilun eteen, eli puheet miten ei alle 100 000 vuosipalkalla saada väkeä palkattua ovat sieltä ”mistä aurinko ei paista”. Hyvät olosuhteet auttavat, mutta miten meillä vuosikymmenten ajan on päästy mitaleille vaatimattomammista olosuhteista kun vain motivaatio on ollut kunnossa. Lisäksi rahaa tulisi juuri käyttää kenttätyöhön, ei johtajiin. Samoin vaikka ravinto- ja ruoka-asiantuntijan tai muiden vastaavien palkkaaminen tehokkaaseen työhön käymään läpi huippu-urheilijoiden syömistä, huoltotoimia ym. hyödyttäisi toimintaa huomattavasti enemmän kuin johtajien palkkaaminen tai palaverien pitäminen. Ja rahankäyttö tulisi asettaa huomattavasti tulosperusteisemmaksi, ja tämä tulosvastuu koskemaan myös johtoa.

Doping on kiistanalainen osa urheilua, eikä meillä itsellämme ole myöskään täysin puhtaat jauhot sen suhteen, enkä tarkoita pelkästään Lahtea. Tietenkin periaatteessa kaikki haluavat puhdasta urheilua, mutta moniko pettyisi kun 100m kultaa voitettaisiin vaikka 10,19 ajoilla? Tuo aika on se mitä Ben Johnson sanoi juosseensa puhtaasti, kun puhe oli Boltista, hänestä ja lahjakkuudesta. Ja lisäsi vielä, että hänkin oli erityisen lahjakas lajiin. Jamaikan ylivoimasta kannattaa huomioida miten siellä on jo ainakin puolen tusinaa kärähtänyt, sekä miten osuu ajoitus USA:n ylivoiman laskuun ja Jamaikan nousuun, sekä Balco laboratorion paljastumiseen, sekä sinne aineita toimittaneen henkilön siirtymiseen toimimaan jamaikalaisten kanssa. Sekä tietenkin miten Jamaikalla ei yllätystestejä tehdä. Brasilia myös ilmoitti resurssipulan vuoksi lopettaneensa testaamisen kesällä ennen kisoja. Venäjän ja Kenian tilanteen, kuten norjalaisten astmaatikkojen hiihtämisen jo tiesimmekin. Kun vielä huomioidaan miten M. Jones tai L. Armstrong menivät satoja testejä läpi doupattuna, tai miten käryjä on peitelty, on kysyttävä mikä on tilanne todellisuuden ja puhtaan urheilun tavoitteen välillä.

Kukaan ei halua DDR tyylistä toimintaa, mutta kaikki varmasti haluavat, että peli olisi tasaväkistä urheilijoiden välillä. Nyt monet tutkimukset ovat osoittaneet noin kolmasosan mitalistien verenkuvan olevan niin poikkeuksellinen, että aineita on jossain vaiheessa käytetty. Todellisuus on varmasti vielä pahempi, kun edelleenkään monia asioita ei saada testeissä kiinni tai ne eivät muuta verenkuvaa. Moni urheilija oli kyselyn mukaan valmis vaarantamaan jopa henkensä, jotta voittaisi kultaa. Miten siis urheilusta saadaan täysin puhdasta?  Ja mihin oikeasti vedetään kiellettyjen ja sallittujen menetelmien raja? Jotkin ovat selviä, mutta esimerkiksi kuppaus joidenkin mukaan parantaa tiettyjä asioita, pitäisikö sekin siis kieltää? Tai kuuluvatko tulehduskipulääkkeet kiellettyjen aineiden listalle?  Ja miten pitkä kilpailukielto siitä pitää antaa suhteessa vaikka hormonien käyttöön?

Eräs pyöräilyyn liittyvä johtaja totesi, että pyöräilyssä ei olisi doping ongelmaa, mikäli katsojille, sponsoreille ja televisioyhtiöille kelpaisi 25km/h keskivauhdit, mutta kun vaaditaan yli 40km/h keskivauhteja, on heillä ongelma. Sama on tilanne monessa muussa lajissa. Lisäksi on aiheellista pohtia pidämmekö urheilua viihteenä vai minä. Koska mikäli niin olisi, niin tietyt aineet voitaisiin sallia sillä perusteella, että viihde olisi laadukkaampaa ja esiintyjät pysyisivät paremmin ehjinä. Vai onko se kilpailu jossa on tarkoitus olla paras, ja mennä nopeampaa, pidemmälle ja korkeammalle. Ja mitkä keinot ovat oikeasti sallittuja, jotta toiminta olisi tasapäistä, eikä mitaleja tarvitsisi jakaa uudelleen 8v päästä.

Suomen kohdalla mielestäni tässäkin on tehtävä selkeä valinta jossa on kolme vaihtoehtoa. Joko nostamme selkeästi ”kissan pöydälle” ja virallisellakin tasolla kyseenalaistamme miksi tietyt maat eivät testaa, tai miksi selvä enemmistö norjalaisista mitalihiihtäjistä on astmaatikkoja. Virallisesti asiasta ei ole mitään kuulunut muutaman urheilijan kommentteja tai lehtijuttuja lukuun ottamatta. Toinen vaihtoehto on, että mikäli asiaan ei saada muutosta, niin otamme itsekin tietyt asiat käyttöön. Tai sitten keskitymme sellaisiin lajeihin joissa on mahdollista pärjätä ilman kemiallista apua, koska sellaisiakin on, kuten myös sellaisia missä ei ole mahdollista pärjätä mikäli jotkut muut käyttävät aineita. Eli selkeä valinta ja toimitaan sen mukaan.

Mielestäni tämä oli hyvin tuotu esiin hiihdon dopingia sivunneessa elokuvassa, missä Kyröä vastaavalta hahmolta kysytään, että eikö teillä ollut mitään ”Jaakobin painia” asiaan liittyen. Ja hän muistaakseni vastaa jotakuinkin, että eivät ne mitkään painikisat ole, eikä sinne mitään painimaan mennä. Sinne mennään tekemään suomalaisia olympiavoittajia ja maailmanmestareita, että kai ne painit on jo aikaisemmin painittu. Eli selkeä valinta ja sitten toimitaan sen mukaan ja lopetetaan itkeminen ja puuhastelu.

Tämän kaltainen selkeys ja vahva voitontahto sekä halu tehdä vaadittavat asiat sinne pääsemiseksi, ja häviön vihaaminen puuttuu monelta meidän urheilijalta täysin. Eikä siinä ole kyse pelkästään aineista vaan ensisijaisesti asenteesta, halusta ja omasta tekemisestä ja itseensä luottamisesta. Sillä voittaminen on tapa. Katsokaa kaikkia mitkä voittavat usein, he eivät hyväksi toista sijaa, he haluavat voittaa eikä heille kelpaa mikään muu. Tämä nälkä puuttuu monelta suomalaiselta ja on suurin syy miksi he eivät koskaan saavuta useita voittoja. Yhdessä kilpailussa onni tai muuttuvat olosuhteet voivat ratkaista paljon, mutta pidemmässä juoksussa ei. Eräs kuuluisa golffari totesi aikanaan, että kummasti hänellä tuntuu käyvän parempi onnikin mitä enemmän hän on harjoitellut ja mitä paremmassa uomassa peli on. Eli rutiini tulee olla jo tietyllä tasolla.

Tai katsokaa vaikka sitä U. Bolttia, hän on rento, esiintyy ja pelleilee, mutta kun juoksu alkaa hänestä kuoriutuu ”tappaja”, joka ei hyväksy häviötä. Tämä näkyi selvästi miten hän näytti ja herkisti sormea De Grasselle 200m alkuerissä, että älä yritä edes, kun tämä juoksi lopun yllättävän tosissaan. Tämä asenne tulisi näkyä muutenkin toiminnassa, eli oma tekeminen tulisi olla siinä kunnossa ja pääosassa ettei paineet, henki tai muiden urheilijoiden tekeminen vaikuta siihen. Kuitenkin se oma suoritus ja vaadittu taso pitäisi olla hyvin selvillä 4v välein oleviin kisoihin mentäessä. Tai sitten sieltä voi jäädä pois, mikäli on vammoja ym. Näistä kisoista olisi hyvin voinut jättää monta urheilijaa kehittymään ja kasvamaan kotimaahan. Koska siellä on kyse huippu-urheilusta, jossa katsokaan kuka on paras, eikä siitä onko joukkueessa hyvä fiilis vai ei. Sama asia tarkoittaa sitä, että tulee olla tavoitteita, ja välitavoitteita matkan varrella. Toki loukkaantumiset voivat niitä sotkea, mutta silti niitä pitää selvästi olla. Tämä koskee niin yksittäistä urheilijaa kuin liittoja ja johtajiakin.

Mitä tuohon Kojonkoskeen ja hänen asemaansa tulee, niin tietenkään se ei yksin hänestä ole kiinni, kuten ei myöskään yksin hänen vaihtamisesta korjaannu, vaan vaaditaan suurempaa remonttia. Mutta kuitenkin kun hän itse on sanonut, että kyse on projektityöstä, jossa miestä vaihdetaan, mikäli ei tulosta tule. Ja että tuloksia pitäisi tulla jo talvikisoissa 2012 tai viimeistään Riossa, niin mielestäni hänen tulisi osoittaa selkärankaa puheidensa suhteen ja tehdä siitä itse johtopäätökset. Mielestäni oli myös käsittämätöntä, että hänelle tehtiin jatkosopimus juuri ennen kisoja, missä tuloksia piti viimeistään jo tulla. Sanoin puheet hyvästä fiiliksestä, ja että ei ole tavoitteita olivat käsittämättömiä. Miten tulosurheilussa tai projektissa ikinä saavutetaan mitään, mikäli ei ole tavoitteita ja välitavoitteita.

Eli mielestäni olisi nyt aika keskustella olemmeko mukana huippu- eli tulosurheilussa vai puuhastelemmeko ja harrastelemmeko. Sitten tehdä tarvittavat muutokset organisaatioihin ja toimintamalleihin valitun vaihtoehdon mukaan, ja vaihtaa uusia nälkäisempiä ihmisiä nykyisten tilalle. Selityksen Suomen pienuudesta tai resurssien puutteesta eivät käy kun pienemmästä väkimäärästä samoilla tai vielä pienemmillä resursseilla saadaan paljon enemmän mitaleita irti. Ja kyllä mitalit ovat oikea mittari huippu-urheilun menestystä katsottaessa. Mikäli harrastelemme niin terveys ja muut asiat ovat oikeita mittareita, mutta silloin ei tarvita liittoja ja johtajia ja miljoonien tukia. Nyt on puuhasteltu jo tarpeeksi nykyisen mallin mukaan. Näillä panostuksilla yhteisistä varoista ja valtavilla talkootyön määrillä ansaitsemme enemmän, ja sitä on oikeus myös odottaa. Etenkin nyt noita talkootöitä tekevät ansaitsevat järjestelmältä enemmän, jopa nykyisten resurssien puitteissa. Joko olisi aika lopettaa puhuminen ja aloittaa tekeminen?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän JaakkoKorpi-Anttila kuva
Jaakko Korpi-Anttila

→ "olemmeko mukana huippu- eli tulosurheilussa vai puuhastelemmeko ja harrastelemmeko"

Esimerkiksi olympia- ja maailmanmestaruuskisat ovat tärkeitä kansojen kohtaamistilaisuuksia, mutta emme juuri nyt tarvitse eniten valtavia urheiluhalleja vaan työpaikkoja. Me emme ei juuri nyt tarvitse eniten urheilijavientiä maailman kaukaloihin ja kentille vaan teollista vientiä taloutemme kohentamiseksi. Me emme ei juuri nyt tarvitse eniten urheilukuuluisuutta maailmalla vaan nuorille turvallista, kannustavaa ja liikuntapainotteista kasvuympäristöä, josta oheistuotteena tulee jos on tullakseen maailmanhuippuja.

Siis kysymykseen vastaan: ei tarvita. Sitä tarvitsevat vain huippu-urheilun turvonnut siipilössi.

Käyttäjän JaniLindroos kuva
Jani Lindroos

Olen täsmälleen samaa mieltä kanssasi. Siksi kirjoitin noin, jolla tarkoitin, että nyt kun säästetään, eikä budjetti silti ole lähelläkään tasapainossa. Niin tässä tilanteessa noilla miljoonilla, joita tuon YLE-areena linkin mukaan käytetään vielä paljon ilmoitettua enemmän, ja muiden linkkien mukaan kaikkeen muuhun kuin urheilun tulosten tekemiseen tulee saada huomattavasti parempaa tulosta aikaiseksi. Tai sitten siirrytään virallisesti "harrastamaan" ja käytetään ne miljoonat johonkin huomattavasti hyödyllisempaan, joka edistäisi noita mainitsemiasi asioita. Tai luovat parempia olosuhteita niiden kehittymiselle oikeaan suuntaa.

Suomi on ollut ja edelleen monessa mielessä on ureiluhullua kansaa, mikäli noin saa sanoa, mutta melkoisen menestymisen haluista ja hakuista. Viime vuosien kehitys johtaa nopeasti siihen, että kiinnostus vähenee, niin sitten ei tarvitse enää tuohon kysymykseen edes vastata. Ja rahatkin voidaan käyttää silloin muuhun tarkoitukseen. Ja loppuu sen urheilun mukana siipeilykin, vaikka sitä tuossa mitassa ei olisi edes saanut syntyä.

Käyttäjän HannuValtonen kuva
Hannu Valtonen

Kuntoilu ja huippu-urheilu on eriytettävä. Yhteiskunta vastaa terveyttä edistävästä kuntoilusta.

Huippurheilun pitää lähteä täyteen ammattilaisuuteen. Urhelijoiden on perustettava omat yrityksensä yrittäjyyden pohjalle. sen suuntaista lienee jo suomessakin testattu.

Otan esimerkiksi 10 ammattimaista keskimatkan juoksijaa valmentajineen. Nämä perustavat yrityksen, jonka tavoitteena on tuottaa elanto, tai leivänjatkoa urheiluareenoilla. Kuinka ja mihin yritys toimintansa perustaa, on heidän valintansa. Joka onnistuu, se vaurastuu.

Simppeli resepti. Yhteiskunnan ei siis tarvits ainakaan suuremmin tukea ammattiurheilua. Palveluista maksetaan molemmin puolin.

Käyttäjän JaniLindroos kuva
Jani Lindroos

Niin tuollainen olisi yksi vaihtoehto, sen jälkeen kun päätös olisi tehty, ensin pitää se päätös tehdä. Ja tuossa olisi ainakin tulosvastuu huomattavasti korkeammalla tasolla. Eikä olisi ongelmaa henkilökohtaisten sponsorien ja liiton sponsorien välillä.

Itse en vain usko tuollaisen toteutumiseen Suomessa, ottaen huomioon meidän asennemaailman ja perinteet. Ellei sitten suosion ja taloustilanteen heikkeneminen aja tuohon suuntaan, sitä ennen tosin tullaan kuulemaan vielä selleisia selityksiä ja perusteluita, että nykyiset kalpenevat niiden rinnalla. Siis miksi valtion pitäisi tukea ja mitään ei saisi muuttaa.

Käyttäjän HannuValtonen kuva
Hannu Valtonen

Usko urheilijoiden olevan niin fiksuja, että he lähtevät vapaaehtoisesti urheilubisnekseen aikojen ryömiessä taloudellista lamaantumista kohti.

Pääasia on, että minun vähäisestä eläkkeestäni ei makseta ammattiurheilijan palkkoja. Voisin jopa investoida mainitun urheiluyhteisön osakkeisiin.

Puheenaiheeseen liittyvää

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset